Salibandy

Oilers Akatemia - HIFK

05.02.2012 klo 15:30
Leppävaaran liikuntahalli, Espoo

Jääkiekko

Ässät - HIFK

25.02.2012 klo 12:30
» Lisätiedot
Helmikuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29

HIFK-Käsipallo


  HIFK-Käsipallo

Mikael Westerholm HIFK:n päävalmentajaksi

HIFK on tiedottanut valmentaja Mikael Westerholmin siirtyvän miesten SM-sarjajoukkueen päävalmentajaksi 2-vuotisella sopimuksella. Westerholm on saanut jo aiemmin tutustua IFK-väreihin, kun Mikael viime kausina valmensi HIFK/Cometsin naisjoukkuetta. 2000-luvun menestynein naisjoukkue keräsi jopa viisi Suomen mestaruutta peräkkäin, lisäksi HIFK/Comets voitti käsipallon Suomen Cupin kolme kertaa. Westerholmin valmennuskaudella vuosien 2006-08 aikana Comets menetti ainoastaan yhden Cup-finaalin, mutta keräsi kaikki muut viisi mestaruutta Helsinkiin.

Markus Andersén vahvistamaan puolustusta

Myös maalinsuulle saadaan lisää kokemusta kun IFK-kasvatti Markus Andersén palaa kotiseuraansa. Andersén pelasi kolme kautta SM-sarjaan nousseen Porvoon Akilleksen riveissä, toimien joukkueen kapteenina.

HIFK kokoonpano 2008-09

1 Oskar Köhler 181 cm 80 kg 1979    
2 Oliver Sarelin 182 cm 85 kg 1978    
3 Tom Alenius 180 cm 99 kg 1986    
4 Joonas Leisio 189 cm 88 kg 1983    
5 Joni Furstenborg 190 cm 92 kg 1978   "A"
6 Antti Koskela 187 cm 77 kg 1986    
7 Martin Roos 192 cm 85 kg 1984    
8 Mattias Roos 196 cm 92 kg 1982    
9 Sami Hämäläinen 172 cm 81 kg 1973   "C"
10 Tom Rönnberg 182 cm 85 kg 1973    
15 Harri Pitkänen 184 cm 85 kg 1986    
16 Ville Ilmonen 179 cm 80 kg 1986 mv  
21 Christoffer Eneberg 189 cm 95 kg 1985    
22 Oskari Lehtonen 180 cm 78 kg 1986    
24 Niklas Salmén 188 cm 71 kg 1986    
25 Mikael Voionmaa 193 cm 118 kg 1980 mv  
32 Tomi Sivén 173 cm 71 kg 1978   "A"
36 Ari-Pekka Tuomi 180 cm 84 kg      
37 Janne Ruokanen 184 cm 103 kg 1985    
XX Markus Andersén  

 

  mv  

Harjoitusottelut

Ti 12.08.2008 HIFK - Dicken   37-24 (17-13)
Pe 22.08.2008 HIFK - Akilles   34-37 (19-17)
Pe 29.08.2008 SIF - HIFK   33-34 (19-17)
Ke 03.09.2008 BK-46 - HIFK   32-19 (17-10)
La 13.09.2008

HIFK

- Dicken Porvoon urheiluhalli Porvoo klo 10:00
La 13.09.2008

KyIF

- HIFK Porvoon urheiluhalli Porvoo klo 14:00
La 13.09.2008 Akilles Cupin sijoitusottelu

Suomen Cup

Ti 09.09.2008 Neljännesvälierät HIFK - Cocks 27-38 (12-19)
HIFK putosi Suomen Cupista

Alustava otteluohjelma (muutokset mahdollisia):

Ke 24.09.2008 Atlas - HIFK Myyrmäen urheilutalo Vantaa klo 19:00
La 27.09.2008 HIFK - HC West Urheilutalo Kallio klo 17:00
La 04.10.2008 HC Fenix - HIFK Samppalinna Turku klo 14:00
Ke 08.10.2008 HIFK - Cocks Urheilutalo Kallio klo 19:00
Ke 15.10.2008 Dicken - HIFK Pirkkolan palloiluhalli Pirkkola klo 19:15
La 18.10.2008 HIFK - SIF Urheilutalo Kallio klo 19:30
Ke 22.10.2008 BK-46 - HIFK Sisu Areena Karjaa klo 19:00
La 08.11.2008 HIFK - Akilles Urheilutalo Kallio klo 17:00
Ke 12.11.2008 HIFK - Atlas Urheilutalo Kallio klo 19:00
La 15.11.2008 HC West - HIFK Kauniaisten palloiluhalli Kauniainen klo 15:00
La 22.11.2008 HIFK - HC Fenix Urheilutalo Kallio klo 14:30
Ke 03.12.2008 Cocks - HIFK Valio Areena Riihimäki klo 18:30
Ma 22.12.2008 HIFK - P90 maajoukkue Urheilutalo Kallio klo 19:30
La 03.01.2009 HIFK - Dicken Urheilutalo Kallio klo 19:30
Ke 07.01.2009 SIF - HIFK Siuntion Palloiluhalli Siuntio klo 18:30
La 10.01.2009 HIFK - BK-46 Urheilutalo Kallio klo 17:00
Ke 14.01.2009 Akilles - HIFK Porvoon urheiluhalli Porvoo klo 19:00
 
  O V T H M+   M- P
Cocks 0 0 0 0 0 - 0 0
SIF 0 0 0 0 0 - 0 0
HC West 0 0 0 0 0 - 0 0
HC Fenix 0 0 0 0 0 - 0 0
Akilles 0 0 0 0 0 - 0 0
Dicken 0 0 0 0 0 - 0 0
P90 maajoukkue 0 0 0 0 0 - 0 0
BK-46 0 0 0 0 0 - 0 0
HIFK 0 0 0 0 0 - 0 0
Atlas 0 0 0 0 0 - 0 0

Liity jäseneksi tukemaan HIFK Käsipalloa

HIFK Käsipallo vahvistaa toimintaansa keräämällä ajankohtaisen rekisterin kaikista stadilaisen käsipallon ystävistä. Virallistamalla suhteesi ja liittymällä jäseneksi IFK:hon pääset mukaan kanta-asiakkaidemme eturiviin. HIFK Käsipallon jäsenet saavat kauden aikana tiedotteita joukkueen kuulumisista sekä tulevista otteluista, arvokkaalle taustajoukolle luvassa myös yllätysetuja.

HIFK Käsipallon tukijaksi voit liittyä seuraavalla tavalla:

Lähetä yhteystietosi (nimi, kotiosoite, e-mail) jäsenrekisteriä varten osoitteeseen patrik.sjogren@hifk-handball.com. Kauden 2007-08 jäsenmaksu suoritetaan tilisiirtona tilille IFK Handboll Helsingfors r.f. 405510-231716.

Jäsenmaksut:

HIFK-pelaajat, juniorit, toimihenkilöt 5 €
Kannatusjäsen alkaen 10 €

Vapaaehtoisista yli 50 euron lahjoituksista kiitämme kausikortilla miesten SM-sarjan kotiotteluihin.

Kiitos tuesta
HIFK Handboll rf

Restel Videofirma Makuuni Ristorante Dennis Wrong Apollo Live Club Colorado - Bar & Grill Restel tapahtumaravintolat Sports Academy Viisi Penniä Mexi