Jesse Saarinen HIFK:hon - HIFK Fan Club

Jesse Saarinen HIFK:hon

01.05.2019 16:44

HIFK on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Jesse Saarisen kanssa. Seura tiedotti asiasta Bättre Folk -mobiilipalvelussaan. Hyökkääjä siirtyy seuraan kasvattajaseurastaan Lahden Pelicansista.

Heinäkuussa 34 vuotta täyttävä Jesse Saarinen debytoi Liigassa kaudella 2003-04 pelattuaan kaksi ottelua Pelicansin edustusjoukkueessa. Hän pelasi joukkueessa vuoteen 2010 saakka, jonka jälkeen teki lyhyen visiitin Tshekin Extraligaan HC Energie Karlovy Varyn joukkueeseen.

Tshekin reissu ja kuitenkin vain kuuden ottelun mittaiseksi, jonka jälkeen hyökkääjä palasi Suomeen ja teki sopimuksen SaiPan kanssa. Puolentoista Lappeenrannassa vietetyn vuoden vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi kolmeksi vuodeksi Hämeenlinnaan HPK:hon, jonka jälkeen oli taas aika suunnata ulkomaille, tällä kertaa KHL:ään Medveščak Zagrebiin. KHL-keikka jäi vuoden mittaiseksi ja Saarinen teki sopimuksen Oulun Kärppien kanssa.

Kaksi viimeistä kautta hän on pelannut Pelicansin riveissä. Viime kaudella hän teki Liigan runkosarjassa viidenneksi eniten pisteitä tehtyään 54 ottelussa pisteet 14+39=54. Kuudessa pudotuspelissä syntyi viisi pistettä. Kokenut hyökkääjä on pelannut Liigassa 672 ottelua pisteillä 144+243=387 sekä 43 pudotuspeliä tehoilla 6+11=17.
(154)

Miesten jalkapallo

HIFK - SJK

18.06.2019 klo 18:30
Telia 5G Areena
Kesäkuu 2019
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
Copyright � hifkfans.com - Logot Copyright � HIFK - Valokuvat Copyright � Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club