IFK:lle makea voitto Turusta - Raportti Megamatkasta + video
04.01.2009 18:06 |
Hyvään otteluvireeseen päässyt IFK kiitti lauantaina maakuntamatkalle lähteneitä 400 kannattajaansa höykyttämällä Turun Palloseuraa numeroin 1-5. Myös katsomossa IFK oli äänenkäytön puolesta ylivoimainen.
Ottelua oli pelattu vain 1.20, kun Ilkka Heikkinen toimitti kiekon Atte Engrenin selän taakse Tuomas Suomisen istuessa kaksiminuuttistaan. Ennen ensimmäisen erän loppua myös Kim Hirschovits onnistui maalinteossa ylivoimalla.
Toisen erän alussa IFK keskittyi jäähyilemään TPS:n saadessa hienoisen yliotteen. Hienosti torjunut Jani Nieminen piti kuitenkin maalin tyhjänä. Turkulaisten pieni toivonkipinä sammui erän puolivälissä Hirschovitsin nakutellessa tauluun lukemat 0-3 alivoimalla.
TPS:n ainokaiseksi jäi Jarkko Heikkisen maali toisen erän lopulla.
Kolmanteen erään saapui hyväntuulinen ja voitonvarma petolauma, jonka jaloissa perjantain kotipeli ei näyttänyt tuntuvan lainkaan. Erän lopulla Arttu Luttinen taikoi taululle lukemat 1-4 kauden viidennellätoista maalillaan.
Ajassa 59.28 Hirschovits lisäsi hattutempullaan kirsikan IFK-kannattajien kakkuun. Hilpeälle kotimatkalle suunnisti seitsemän täyttä bussilastillista, lukuisia omatoimimatkailijoita sekä kolme pistettä. Voitto nosti IFK:n sarjataulukossa seitsemännelle sijalle, tasapisteisiin Rauman Lukon kanssa.
Teksti Kiira Hartonen, kiira(at)hifkfans.com
Jos Sinulla on kuvia tai/ja videoita reissulta ja haluat ne julkaistavaksi tällä sivustolla, niin lähetä ne osoitteeseen webmaster(a)hifkfans.com.
Video (49,5 Mt/10 min © Julius Kapiainen)
Videon katsomiseen tarvitset DivX-ohjelman, jonka voi ladata ilmaiseksi
täältä.
(1371)